Jakolahjat ja muistamiset ovat tärkeä osa asiakas- ja henkilöstösuhteiden sekä brändimielikuvan vahvistamista. Hyvin valittu lahja herättää positiivisia tunteita, osoittaa arvostusta ja syventää suhdetta. Toteutuakseen se vaatii, että tunnet lahjan saajat ja heidän tarpeensa, toiveensa sekä arvonsa. Huolimattomasti valittu tai yleisluontoinen lahja voi pahimmillaan herättää hämmennystä tai antaa yrityksestä välinpitämättömän kuvan.
Kun lahja tuntuu saajasta aidosti ajatellulta – se esimerkiksi liittyy hänen kiinnostuksen kohteisiinsa, harrastuksiinsa tai muihin elämisen hetkiin – vastaanotto on huomattavasti lämpimämpi.
Lahjan arvo ei ole vain sen hinnassa, vaan siinä, että se on saajalleen sopiva ja hyväksyttävä. Esimerkiksi ruokavalio, uskonto, eettiset arvot tai yrityskulttuuri voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, mikä lahja koetaan soveliaaksi. Esimerkiksi juustokori vegaanille tai viinipullo alkoholittomaan työyhteisöön saattaa kääntyä tarkoitustaan vastaan. Myös saman lahjan toistaminen vuodesta toiseen henkilöstölle voi viestiä välinpitämättömyydestä ja arvostuksen puutteesta.
Tarkkaan harkittu lahja kertoo, että yritys on huomaavainen, vastuullinen ja tuntee kohderyhmänsä. Huonosti valittu brändikrääsä sen sijaan päätyy useimmiten suoraan roskiin.
Lahjojen ja muistamisten suunnittelussa on hyvä pohtia, hankitaanko kaikille sopiva, samanlainen lahja vai räätälöidäänkö lahjat eri ryhmille. Valinta riippuu lahjan saajien profiilista, tilaisuuden luonteesta, yrityksen viestinnällisistä tavoitteista, logistiikasta ja budjetista. Tärkeintä on, että lahja tuntuu harkitulta ja puhuttelee vastaanottajaa – oli kyseessä yksilö tai ryhmä.
Erilaisia tilanteita, joihin lahjoja suunnitellaan:
• Asiakassuhteiden vahvistaminen ja asiakastapahtumat
• Henkilöstön motivointi ja sitouttaminen
• Brändin näkyvyyden lisääminen
• Juhlapyhien, saavutusten tai merkkipäivien huomioiminen
Vinkki: Henkilöstö kantaa yrityksen logoa mielellään, jos tuote on laadukas ja tyylikäs. Asiakkaille taas riittää hienovaraisempi muistutus yrityksestä.
Hyvin suunniteltu lahja ei ole pelkkä menoerä, vaan sijoitus suhteisiin ja brändin rakentamiseen. Arvioi lahjojen yksikköhinta suhteessa saavutettaviin hyötyihin, sekä laadi eri budjetit eri kohderyhmille. VIP-asiakkaat tai ansioitunut henkilöstö voivat saada yksilöllisempiä ja arvokkaampia muistamisia, kun suuremmille joukoille sopivat edullisemmat mutta harkitut vaihtoehdot.
Käytännön vinkkejä lahjan suunnitteluun:
• Käytännöllisyys: laadukkaat käyttöesineet ja vaatteet
• Syötävät ja juotavat: eivät jää pyörimään nurkkiin
• Elämykset: kuten lahjakortit tai tapahtumaliput
• Ekologisuus: istutettavat taimet, kierrätystuotteet
• Henkilökohtaisuus: pienikin räätälöinti lisää merkitystä
• Brändäys: tyylikäs logo toimii, mutta vältä halpaa krääsää
• Hyvinvointi: hierontalahjakortit tai terveelliset herkut
• Paikallisuus: pientuottajien tuotteet, käsityö ja lähiruoka
• Digitaalisuus: verkkokurssit, streaming-palvelut
Mieti luovasti, millaisen viestin haluat lahjalla saajalleen antaa. Hyvin usein tyydytään merkkaamaan lahjaan pelkkä logo, mutta se voi hyvin olla myös mitä tahansa muuta: kuvaa, tekstiä, grafiikkaa jne. Mieti esimerkiksi kummasta mukista itse joisit aamukahvisi mieluummin: mukista, jossa on yrityksen logo, vai mukista, jossa on positiivinen, päivää piristävä viesti?
Erilaisissa merkkaustavoissa on vaihtoehtoja joka lähtöön, ja niissä paras osaaminen löytyy tavarantoimittajilta, jotka mielellään auttavat suunnittelussa mainostoimiston rinnalla. Tuotteiden tilausmäärät vaikuttavat myös merkkausvalikoiman laajuuteen. Nyrkkisääntö: mitä suurempi tilausmäärä, sen enemmän toteutusvaihtoehtoja. Erikoisemmissa toteutuksissa minimimäärät lähtevät usein noin 100 kappaleesta.
Lahja saa aivan uuden merkityksen, kun sen mukana seuraa henkilökohtainen saatekirje tai kortti. Pienikin kirjoitettu viesti osoittaa, että lahja on valittu ajatuksella, ja että vastaanottaja on tärkeä. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden viestiä yrityksen arvoista ja persoonasta. Kirjeessä kannattaa välttää liiallista mainospuhetta ja keskittyä sen sijaan aitoon kohtaamiseen. Harkitusti kirjoitettu saatesana jättää lämpimän ja pitkäkestoisen muistijäljen.
Tero Hyttinen
tero.hyttinen@kajobrands.fi
045 260 5779
Tero Hyttinen
+358 45 260 5779
tero.hyttinen@kajobrands.fi